Kevät on tosiaan tulossa. Katupölyn lisäksi kevään tulosta muistuttaa mustarastas, joka lauleskelee tuolla naapurissa. :)
Kirjoittelin tuossa kuulumisiani ylös, kun tarkoitus on pitää puheenvuoro Nurmeksessa ensi lauantaina (samoin kuin Joensuussa sunnuntaina). Tulipa sitten mieleeni tarkastaa, että koskas olen tänne blogiin niitä kuulumisia päivittänyt. Huomasin, että siitähän on kulunut hetki aikaa. Joten tässä lyhyesti kuulumisia.
Tammikuun loppupuolella lähetin väikkärini ohjaajani luettavaksi ja kommentoitavaksi. Sainkin sitten ihan positiivista palautetta, että kyllä siitä ihan väikkäri on tulossa. Sain myös ohjeistusta, mitä vielä tarvitaan. Niitä ohjeita olen sitten pyrkinyt noudattamaan, ja sivuja onkin tullut ihan kiitettävästi lisää. Vielä on tekemistä, ainakin jonkin verran. (Esim. pari ekaa sivua pitää kirjoittaa uusiksi.) :)
Helmikuun loppupuolella vierailin pikaisesti Moskovassa. Keskustelimme siellä mahdollisesta tulevasta työkentästä, sitä tarkemmin näin julkisesti määrittelemättä. Matka sujui hyvin, menin yöjunalla Moskovaan, ja olin päivän siellä. Illalla lähdin yöjunalla takaisin. Reissusta jäi kiitollinen mieli, sillä molemmissa junissa oli mukava kämppis, joten matka sujui rattoisasti, eikä rajallakaan ollut suurempia ongelmia. Keskustelut menivät myös hyvin, ja niiden jäljiltä jäi paljon pohdittavaa ja rukoiltavaa.
Punaisella torilla satoi lunta / räntää, mutta piti ottaa muutamia valokuvia todisteeksi, että siellä tuli käytyä. :) |
Moskovan reissun jälkeen olen sitten ollut yhteyksissä myös Etiopiaan, jossa olisi myös tarvetta. Siellä olisivat kovin iloisia, jos menisin sinne. Kulttuuri, kieli ja tilanne siellä olisivat toki hyvin erilainen kuin tuolla Venäjällä. Mutta kovasti olen pohtinut ja rukoillut, kumpi näistä vaihtoehdoista olisi oikea paikka minulle. Onneksi voimme luottaa siihen, että Jumala vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa voisi tapahtua. Kirjoittelen sitten lisää, kun olen lopullisen päätökseni tehnyt. :)
![]() |
Fil. 2:13 |
Kevään ja kesän aikana on tarkoitus jatkaa työskentelyä väikkärin parissa, jotta saisin sen viimeinkin pois käsistäni. Samalla rukousaihena on, että tarvittava kannatus löytyisi.