sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Väsymystä ilmassa

Tämä viikko on ollut väsyttävä. Opiskeluissa on ollut paljon tekemistä, ja lisäksi sain viimein flunssan, taisteltuani urhoollisesti sitä vastaan. Se onneksi näyttää menevän suhteellisen helpolla ohitse, sillä nyt on jo huomattavasti parempi olo, melkein normaali siis. Säätilakin oli lähes koko viikon harmaa, kylmä ja sateinen. Flunssaa on ollut liikenteessä jo pidemmän aikaa, mikä on vaikuttanut myös olotilaan. Viikonloppuna olemme nähneet vähän aurinkoakin, mikä on piristänyt huomattavasti. :)

Ensi viikko on edelleen tosi kiireinen opiskelujen puolesta, sillä meillä on kaksi kotitehtävää, joiden deadline on keskiviikkona. Torstai ja perjantai menevätkin tiimityötä opiskellessa, ja oppitunteja on aamu yhdeksästä aina illalliseen, eli kello kuuteen asti. Mutta kaiken tämän jälkeen alkaa viikon loma, eli ns. half-term break, mikä tuleekin tarpeeseen. Lähestytään siis vähitellen myös ART-kurssin puoliväliä. :) Sekä LACA että ART ovat olleet tosi mielenkiintoisia ja työntäyteisiä, joten aika on mennyt tosi nopeasti. 

Sain viikolla puhelun Suomesta, jossa kysyttin, josko olisin halukas osallistumaan Jerusalemin Raamattukodilla heprean kurssille. Se kestäisi tammikuulta kesäkuun loppuun. Päätös piti tehdä nopeasti, sillä hakuaika oli jo mennyt umpeen. (Kyseessä oli siis peruutuspaikka.) Päädyin siihen, että se ei ole mun paikkani tällä kertaa. Nopeiden päätösten tekeminen ei ole mun vahvuus, ja ajattelin, että tämä ei ole ainutkertainen tilaisuus. Tarkoituksenani on kevään aikana keskittyä väikkäriini, jotta saisin sen vihdoin pois alta, jotta sen jälkeen olisin valmis suuntaamaan maailmalle, jonnekin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan! Kommentit julkaistaan, kun olen käynyt ne läpi. :)