Tämän viikon ajan opiskelimme Raamatun kertomuksia. Opettelimme kertomaan niitä luontevasti, omin sanoin, mutta kuitenkin tekstissä pitäytyen. Raamatun kertomukset ovat mahtava työkalu, varsinkin maissa / kulttuureissa, joissa lukutaito ei ole yleistä ja oppiminen ja opettaminen tapahtuu suullisesti. Varsinkin sellaisissa tilanteissa, joissa Raamattua ei vielä ole saatavilla tekstimuodossa, on suullinen Raamatun kertomusten opettaminen hyvä työkalu.
Kiitos muuten esirukouksista, opettajamme ääni parani, vaikka alkuviikosta hänellä oli vähän vielä vaikeuksia asian kanssa, niin loppuviikosta ääni oli jo ihan normaali. :)
Kurssi oli todella intensiivinen, koulupäivät kestivät 9-18, ja viikko kesti maanantaista lauantaihin. ("Viikonloppu onkin sitten su-ma) :) Opiskelimme joka päivä jonkin verran teoriaakin, mutta pääosa ajasta meni eri Raamatun kertomusten opetteluun. Kertomusten kielen tulee olle helppoa, jotta sitä voi helposti opettaa muille. Tarkoituksena on, että se ei ole ns. raamattu-kieltä, jota muut eivät välttämättä ymmärrä, useimmissa tapauksissa kun kohdeyleisöllä ei ole taustatietoa Raamatusta, eikä teologisista sanoista.
Kertomuksien kautta voi luontevasti opettaa Raamatun totuuksia. Kurssin aikana pohdimme jokaisen kertomuksen kohdalla, mitä tämä kertomus opettaa ihmisestä ja Jumalasta. Toinen tärkeä asia kertomusten käyttämisessä on, että niiden avulla voi nähdä koko kokonaisuuden. Kertomus 'setin' voi rakentaa tietyn teeman varaan. Esimerkiksi kurssin aikana opettelemissamme kertomuksissa oli teemana 'luvattu kuningas'. Lähdimme liikkeelle Daavidista, jolle annettiin lupaus tulevasta kuninkaasta ja päädyimme lopulta Paavaliin. Erilaisia teemoja voidaan soveltaa eri kulttuureihin ja tilanteisiin. Esimerkiksi on olemassa kertomus-setti, joka soveltuu animistiseen kulttuuriin, sillä kertomuksissa käsitellään sitä, miten Raamatussa suhtaudutaan henkiin.
Lisätietoja (englanniksi) täältä: http://www.onestory-media.org/
Seuraavien kahden viikon aikana palataan takaisin "normaaliin" aikatauluun, joten luentoja on vain 9-13, joitain poikkeuksia lukuunottamatta. :) Aika täällä on mennyt tosi nopeasti, huomasin juuri, että enää kaksi
viikko jäljellä. Eli kahden viikon päästä sunnuntaina olen jo Suomessa.
Lopuksi kuva: :)
Gloucesterin pääkadun varrella olevan talon seinässä on tällainen veistos. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tervetuloa kommentoimaan! Kommentit julkaistaan, kun olen käynyt ne läpi. :)