maanantai 18. toukokuuta 2015

Kielijuttu

LACA -kurssin aikana Englannissa opimme, että maailmassa on monenlaisia eri kieliä. Varsinkin fonetiikkaa opiskellessamme se kävi selväksi. Kurssin aikana nimittäin opimme (tai ainakin opettelimme) tunnistamaan ja tuottamaan kaikenlaisia äänteitä, mitä eri kielissä on. Osa oli sen verran haastavia, että sekä tunnistaminen että tuottaminen tuotti suuria vaikeuksi. 

Esimerkiksi Afrikan kielissä, varsinkin Etelä-Afrikassa, on klik-äänteitä, joita en kyllä oppinut. Tässä video, jossa Miriam Makeba laulaa. Laulun nimi on click-song - klik -laulu. Video on englanninkielinen, ja se on tekstitetty hollanniksi. Ennen laulua Miriam Makeba selittää, kuinka hänen kielensä toimii. He käyttävät samoja aakkosia kuin me, mutta lausuvat jotkin kirjaimet aika lailla eri tavalla.


maanantai 11. toukokuuta 2015

Uutiskirje

Kirjoitin tuossa viikonloppuna ensimmäisen uutiskirjeeni. Kirjoittelen jatkossa kuulumisiani tänne blogiinkin, mutta koska kaikkea ei voi kirjoittaa tänne, julkisesti luettavaksi, kirjoitan myös uutiskirjeitä, silloin tällöin. En vielä osaa sanoa, kuinka säännöllisesti niitä tulee kirjoitettua.

Jos haluat saada uutiskirjeeni, kirjoita minulle s-postiosoitteesi osoitteeseen lhartus@gmail.com. 

Täällä Sastamalassa, jossa nyt asun, on ollut muutaman päivän ajan aika lämmintä, mikä on saanut koivut, ja muutkin puut ja pensaat vihertämään. Kyllä se kesä sieltä tulee! :) 

Sinivuokkoja mökiltä