Palasin Suomeen viikon mittaiselta tutustumisreissulta eilen. Oli aika väsyttävä päivä, sillä matka oli pitkä.
Reissu oli onnistunut ja sain tutustua mielenkiintoisiin kansainväliseen ihmisiin ja sain hieman myös tuntumaa projekteihin tuolla alueella. En täällä blogissa kauheasti voi kirjoittaa yksityiskohtia matkasta, tai jakaa valokuvia, joista paikan voi tunnistaa, turvallisuussyistä. Mutta kun nähdään kasvotusten, voin kertoa enemmän. :)
Lähdin siis matkaan 29.3., ja olin perillä maassa A puoli yhden aikaan yöllä. Tapasin ihmisiä ja tutustuin myös kaupunkiin ja kulttuuriin. Varsinkin lauantaina 2.4. kiersimme erään työntekijän kanssa kaupungilla, varsinkin vanhassa kaupungissa. Saman päivän iltana lensin maahan B. 3.4. sain tutustua kaupunkiin ja kävellä jalkani kipeäksi. :) Kaupunki on nimittäin sijoittunut joen kummallekin puolelle, ja joelta alkaen maasto kohoaa aika jyrkästi, joen molemmin puolin. Lisäksi sunnuntai oli tosi tuulinen, joten sellainen köysirata-vaunu-systeemi ei ollut käytössä, joten nousimme aikas paljon rappusia, ja kukkulan toisella puolella laskeuduimme rappusia alas. Iltapäivällä menimme kansainväliseen seurakuntaan. Maanantaina 4.4. olimme toimistolla, ja siellä tapasin jälleen uusia ihmisiä, ja samalla tutustuin siihen työhön, jota tiimi maassa B tekee. 5.4. olikin sitten aika palata koti-Suomeen, ja herätyskello oli soittamassa klo 2.00. Lento lähti klo 5:45. Kahden lentokoneen ja kolmen junan jälkeen olin Vammalassa seitsemän aikaan. Olen siis tänään ollut vähän zombie-fiiliksisä, mutta eiköhän parin hyvin nukutun yön jälkeen olla taas normaali tilanteessa. :)
Kaiken kaikkiaan oli oikein antoisa reissu, vaikka tuliaisena matkalta tuli tosin mukaan flunssan poikanen, jonka toivon menevän nopeasti ohi, sillä loppuviikosta olen menossa taas Itä-Suomeen. Sunnuntaina vierailen Lieksassa. Saa muistaa rukouksin! :)
Kukkaistutuksia kaupungissa A |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tervetuloa kommentoimaan! Kommentit julkaistaan, kun olen käynyt ne läpi. :)