En ole kirjoitellut kuulumisiani tänne blogiin pitkään aikaan. :) Maaliskuussa näköjään viimeksi on tullut kirjoitettua. Pitääkin ihan miettiä, mitä tässä on keväällä tapahtunut...
Viimeksi kerroin, että tammikuussa sain väitöskirjastani palautetta, ja olenkin sitten kevään aikana ollut ahkera sen suhteen. Uutta tekstiä on tullut noin 30 sivua. :) Toukokuun alkupuolella lähetin toisen version, ja sain siitä viime viikolla palautetta, että hyvältä näyttää. Vielä pitäisi "pari viikkoa" rutistaa: kirjoittaa omia johtopäätöksiäni myös tekstiin. Olenkin sitä yrittänyt tehdä, vaikka se onkin minulle aika haastavaa. Toiveissa on, että mahdollisimman pian saisin sen pois käsistäni.
Viimeksi kerroin myös, että kävin pikaisesti Moskovassa. Sen reissun jälkeen rukoilin ja pohdin, mikä olisi paras paikka minulle palvella. Ja olen tullut siihen tulokseen, että Etiopia olisi oma paikkani. Se tuli hieman puun takaa vaihtoehdoksi, mutta jotenkin kaikki huomioon ottaen näyttä parhaalta vaihtoehdolta nyt. Sen tarkemmin en vielä osaa sanoa. Alussa on kuitenkin kielikoulu(t) ja orientaatio ja niin edelleen, jonka jälkeen on varmaan tiedossa, mikä on minun paikkani. Siellä on ilmeisesti runsaasti tarvetta käännöstyölle, joten työtä riittää.
Tämän hetken rukousaiheina onkin, että löytyisi tarvittava viisaus, energia ja rohkeus, jotta saisin tuon väitöskirjan viimeisteltyä, ja se, että tarvittava kannatus löytyisi. Tämä raamatunpaikka tuli vastaan yhdessä sähköpostissa (englanniksi), ja se kolahti siihen hetkeen. Kuva on otettu mökiltä, Sastamalasta.
Nyt on jo melkein kesä, tai jotkut varmaan ovat sitä mieltä, että kesä on jo nyt.... Kylmän ja lumisen toukokuun jatkona on ollut mukavia, helteisiä toukokuun päiviä. Eilen olimme soluna paljuilemassa, mikä oli oikein rentouttavaa. Tuuli oli kolea, mikä sai ilman tuntumaan viielältä, mutta aurinko kuitenkin paistoi (vaikka piti sataa). Ja aurinko paistoi sen verran, että otsa, nenä ja olkapäät ovat nyt punaisena. Eivät näytä palaneelta, mutta kuitenkin. Että toukokuun aurinkokin on polttava, jos sille päälle sattuu... :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tervetuloa kommentoimaan! Kommentit julkaistaan, kun olen käynyt ne läpi. :)