keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Hyvää Uutta Vuotta!

En olekaan hetkeen kirjoittanut kuulumisiani, arki Suomessa on, no, arkea. :)

Olen nauttinut talvesta ja Suomen luonnosta. 

Kuva: meidän mökiltä Sastamalasta, otettu ennen joulua
Joulu tuli ja meni, vietin sen perheen kesken. Perinteen mukaisesti kokoonnuimme koko porukka yhteen vanhempieni luokse joulupäivänä. Meitä on siis yhteensä 15 (= vanhempani + sisarukseni perheineen).

Tapaninpäivänä oli niin kaunis auringonpaiste, että piti mennä ulos kameran kanssa. Tässä pari otosta kävelylenkin varrelta.

 

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä sainkin sitten vaihteeksi flunssan. Tänään ei enää ollut lämpöä, ainakin kuvittelisin niin, ja olo on ollut parempi. Uskaltauduin jopa ulos. :)

Mennyt vuosi on ollu täynnä muutoksia, ja sitä samaa on varmaan edessä ensikin vuonna. Onneksi Jumala tietää, minne olen matkalla. :)

Lopuksi uuden vuoden toivotus Jörg Zinkin kirjasta Mitä sinulle toivoisin?

"En toivo sinulle elämää, jossa ei ole vaivaa ja haasteita. 
Sen sijaan toivon, että elämäsi ei valu tyhjiin. Toivon sinulle kätten ja sydämen voimaa. 

Ja toivotan sinulle, eräällä vanhalla sanalla toivotan sinulle "siunausta": sitä, että vilja kasvaa aurasi jäljissä, ruumiin ja sielun leipä, ja että olkien lomissa aina vilkkuu kukkia."

- Jörg Zink

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Kotiutumista

Nyt on jo yli viikko tullut oltua taas Suomen kamaralla. Alkupäivät menivät aika lailla sumussa, sillä matkaväsymystä oli ilmassa aika pitkään. Onneksi sain nukuttua pitkiä yöunia. :) Myös kiireinen opiskelutahti aiheutti aikalailla väsymystä, pitkän matkustamisen lisäksi. Viimeisellä viikolla Englannissa, kun kaikki viralliset koulujutut oli jo saatu tehtyä, kaikki haukottelivat runsaasti: oli panostettu täysillä esseisiin ja projekteihin, ja kun stressi ja viimeisetkin deadlinet olivat ohi, se purkautui väsymyksenä ja haukotuksina.

Oon toki ehtinyt tekemään muutakin kuin nukkumaan. :) Mm. leivoin pullaa viime viikolla. Perjantaina kävimme siskon perheen luona, ja  lauantaina menimme vanhempieni kanssa mökille saunomaan ja "uimaan". (Oli sen verran vilpoista vettä, että ei sitä varsinaisesti uimiseksi voi sanoa...) Oli ihanaa kuukausien tauon jälkeen. Maanantaina kävin lääkärissä Tampereella, ja näin samalla lapsuuden ystävääni, pitkästä aikaa. 

Nyt pitäisi vähitellen aloittaa jouluvalmistelut. :) Onneksi vähäinen lumikerros maassa tuo vähän valoa pimeyteen.

Kuva mökkilaiturilta

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Kotona jälleen

Kuten otsikko sanoo, reissu ulkomailla on takana, ja olen taas koti-Suomessa. 

Matka oli pitkä: lähdin perjantain ja lauantain välisenä yönä klo 1:30 linja-autolla Gloucesterista kohti Lontoota. Linja-auto saapui Heathrown lentokentän bussiasemalle klo 4:15, jossa odottelin n. 50 minuuttia seuraavaa linja-autoa, joka sitten vei minut Gatwickin lentokentälle. Saapumisaika oli 6:40. Lento Helsinkiin lähti klo 9:10, ja perille päästiin (Suomen aikaa) klo 14. Tätini mies tuli lentokentälle vastaan, ja evästauon jälkeen astuin junaan, joka oli Tampereella n. viiden aikaan. Sieltä sitten pääsin vanhempieni kyydillä kotiin. Viimeyönä tuli nukuttua n. 12 tuntia, ja edelleen vähän väsy painaa. Taitaa olla aikainen nukkumaanmenoaika tänä iltanakin. :) Suomenkieli toimii, ainakin suurinpiirtein. Välillä kun ensimmäinen mieleentuleva sana on englanniksi. :)

Lisää kuulumisia myöhemmin, nyt väsyttää. :)

perjantai 5. joulukuuta 2014

Pakkaamista

Tänään on viimeinen päivä täällä Gloucesterissa. Lähden yöbussilla täältä Lontooseen, lentokentälle. Aamulla on lento takaisin Suomeen. En oikein vielä ole käsittänyt, että olen lähdössä, vaikka matkalakut alkaa olla pakattu. Aika on mennyt niin nopeasti.

Joulujuhlallisuudet alkoivat keskiviikkona, kun täällä oli ensin joululauluhetki, jossa lauloimme yhdessä sekä kuorona. Tilaisuuden jälkeen oli buffet illallinen, jonka jälkeen seurasi henkilökunnan (hauskoja) esityksiä. Henkilökunnan jälkeen oli esiintymisvuorossa opiskelijat, ja (hupi-)joulunäytelmä, panto. Ilta oli hauska, sai ainakin nauraa.

Eilen meillä oli aamupäivällä palautekeskustelu kurssin vastaavan opettajan kanssa, yksitellen. Iltapäivällä meillä sitten oli ART Social, illanvietto erään kahvilan yläkerrassa, joka oli kaikkien ART -linjojen yhteinen. Oli mukava hengata yhdessä, kun ei ollut enää huolta esseistä yms. Tänään oli ohjelmassa kurssin lopettajaiset, saimme todistukset ja rukoilimme yhdessä. Lounaalla sanoimme jäähyväisiä, osa porukasta on jo lähtenyt, osa lähtee viikonlopun aikana, ja osa on täällä vielä viikon, lukukauden loppuun asti. 

Huomenna tähän aikaan olen siis jo koti-Suomessa. Jännä ajatus. :) Toivottavasti nähdään pian! 



 


lauantai 29. marraskuuta 2014

Viimeinen viikonloppu

Tämä aika täällä Englannissa on mennyt tosi nopeasti. Viikon päästä tähän aikaan olen jo Suomessa, joten tämä on viimeinen viikonloppu Brittein saarilla (tällä erää).

Tänään olen viimeistellyt viimeistä kirjoitustehtävää, jonka palatutuspäivä on maanantaina. Vielä pitää valmistella esitelmä, jonka pidän toisille kurssilaisille maanantaina, ja sen jälkeen kaikki "viralliset" opiskelusuoritukset liittyen ART -kurssiin on tehty. :)

Syksy on ollut antoisa, ja oon oppinut paljon ja tutustunut ihmisiin ympäri maailmaa, mikä on ollut tosi mukavaa. :) Vielä ei ole haikeutta ilmassa, onhan vielä viikko aikaa, mutta vähitellen oon valmistelemassa kotimatkaa, ainakin ajatuksen tasolla. 

Ensi viikon ohjelmassa on maanantaina esitelmiä, liittyen viimeiseen kirjoitustehtävään, ja sen jälkeen joitain yhteisiä oppiaineita, kuten arkistointia ja etiikkaa (mielenkiintoinen yhdistelmä) tiistaina. Keskiviikkona ART:n eri linjat kertovat toisten linjojen opiskelijoille, mitä heidän linjallaan on opiskeltu, esitelmän muodossa. Torstaina saamme yksillöllistä palautetta opettajalta, ja perjantaina on vuorossa loppujuhlallisuudet. Lauantai-aamuna onkin sitten lento takaisin koti-Suomeen.

Sumuinen marraskuun aamu: huoneeni ikkunasta otettu kuva koulun takapihalle



maanantai 24. marraskuuta 2014

Never Once

Tätä biisiä kuuntelin tänään, ja sanat koskettivat. 
Kerron sanat suomeksi:
Emme kertaakaan kävelleet yksin,
Kertaakaan et jättänyt meitä omillemme
Olet Uskollinen, Jumala, olet Uskollinen

"Never Once" Matt Redman:

Standing on this mountaintop
Looking just how far we’ve come
Knowing that for every step
You were with us

Kneeling on this battle ground
Seeing just how much You’ve done
Knowing every victory
Was Your power in us

Scars and struggles on the way
But with joy our hearts can say
Yes, our hearts can say

Never once did we ever walk alone
Never once did You leave us on our own
You are faithful, God, You are faithful

Kneeling on this battle ground
Seeing just how much You’ve done
Knowing every victory
Was Your power in us

Scars and struggles on the way
But with joy our hearts can say
Yes, our hearts can say

Never once did we ever walk alone
Never once did You leave us on our own
You are faithful, God, You are faithful
You are faithful, God, You are faithful

Scars and struggles on the way
But with joy our hearts can say
Never once did we ever walk alone
Carried by Your constant grace
Held within Your perfect peace
Never once, no, we never walk alone

Never once did we ever walk alone
Never once did You leave us on our own
You are faithful, God, You are faithful

Every step we are breathing in Your grace
Evermore we’ll be breathing out Your praise
You are faithful, God, You are faithful
You are faithful, God, You are faithful

You are faithful, God, You are faithful
You are faithful, God, You are faithful 
 

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Raamatun kertomuksia

Tämän viikon ajan opiskelimme Raamatun kertomuksia. Opettelimme kertomaan niitä luontevasti, omin sanoin, mutta kuitenkin tekstissä pitäytyen. Raamatun kertomukset ovat mahtava työkalu, varsinkin maissa / kulttuureissa, joissa lukutaito ei ole yleistä ja oppiminen ja opettaminen tapahtuu suullisesti. Varsinkin sellaisissa tilanteissa, joissa Raamattua ei vielä ole saatavilla tekstimuodossa, on suullinen Raamatun kertomusten opettaminen hyvä työkalu.

Kiitos muuten esirukouksista, opettajamme ääni parani, vaikka alkuviikosta hänellä oli vähän vielä vaikeuksia asian kanssa, niin loppuviikosta ääni oli jo ihan normaali. :) 

Kurssi oli todella intensiivinen, koulupäivät kestivät 9-18, ja viikko kesti maanantaista lauantaihin. ("Viikonloppu onkin sitten su-ma) :) Opiskelimme joka päivä jonkin verran teoriaakin, mutta pääosa ajasta meni eri Raamatun kertomusten opetteluun. Kertomusten kielen tulee olle helppoa, jotta sitä voi helposti opettaa muille. Tarkoituksena on, että se ei ole ns. raamattu-kieltä, jota muut eivät välttämättä ymmärrä, useimmissa tapauksissa kun kohdeyleisöllä ei ole taustatietoa Raamatusta, eikä teologisista sanoista. 

Kertomuksien kautta voi luontevasti opettaa Raamatun totuuksia. Kurssin aikana pohdimme jokaisen kertomuksen kohdalla, mitä tämä kertomus opettaa ihmisestä ja Jumalasta. Toinen tärkeä asia kertomusten käyttämisessä on, että niiden avulla voi nähdä koko kokonaisuuden. Kertomus 'setin' voi rakentaa tietyn teeman varaan. Esimerkiksi kurssin aikana opettelemissamme kertomuksissa oli teemana 'luvattu kuningas'. Lähdimme liikkeelle Daavidista, jolle annettiin lupaus tulevasta kuninkaasta ja päädyimme lopulta Paavaliin. Erilaisia teemoja voidaan soveltaa eri kulttuureihin ja tilanteisiin. Esimerkiksi on olemassa kertomus-setti, joka soveltuu animistiseen kulttuuriin, sillä kertomuksissa käsitellään sitä, miten Raamatussa suhtaudutaan henkiin. 
 
Lisätietoja (englanniksi) täältä: http://www.onestory-media.org/

Seuraavien kahden viikon aikana palataan takaisin "normaaliin" aikatauluun, joten luentoja on vain 9-13, joitain poikkeuksia lukuunottamatta. :) Aika täällä on mennyt tosi nopeasti, huomasin juuri, että enää kaksi viikko jäljellä. Eli kahden viikon päästä sunnuntaina olen jo Suomessa. 

Lopuksi kuva: :) 

Gloucesterin pääkadun varrella olevan talon seinässä on tällainen veistos. 

lauantai 15. marraskuuta 2014

Material Development

Tällä(kin) viikolla on ollut aika kiire opiskelutahti, vaikkakin tuntien aiheet ovat olleetkin käytännöllisiä. Aiheena oli tuo otsikon material development, eli materiaalien valmistaminen ja siihen liittyvät jutut. Viikko oli yhteistä opiskelua lukutaitotyön kanssa. 

Valmistimme yhdessä ryhminä Big bookin, mikä tarkoittaa A3 kokoista kirjaa, jossa on tekstiä ja kuvia. Isoja kirjoja voi käyttää opetettaessa isoa joukkoa. Toinen tehtävä oli kirjoittaa tarinakirjanen, jonka kieli on yksinkertaista, mutta silti aikuisille suunnattua. Minä tein tarinakirjasen Ruutin kirjasta. Sekin oli mukava tehtävä. :) 

Eilen meillä piti olla koko päivän luentoja, mutta opettaltamme meni ääni, joten luennot piti peruuttaa, ja saimme "vapaapäivän". Ja toise opettajan kotiin murtauduttiin yöllä, ja hänen läppärinsä vietiin.

Ensi viikolla meillä on seuraava työpaja, chronological Bible storying ("kronologinen Raamatun kerronta"), ja tarkoituksena on opiskella, kuinka sovittaa Raamatun tekstiä kertomuksen muotoon. Tämä on loistava työmuoto kulttuureissa, joissa lukutaito ei ole kovin korkea. Ensi viikkoa saa muistaa rukouksin, sillä opettajamme, joka eilen menetti äänensä, on tarkoitus olla opettamassa myös ensi viikolla...

Kuva: Severn -joki, Gloucester

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Remembrance day

Tänään täällä Britanniassa on muisteltu niitä, jotka ovat antaneet henkensä eri konflikteissa ympäri maailman. Alunperin tämä koski 1. Maailmansotaa, joka päättyi 11.11.1918, klo 11. Tänään seurakunnassakin pidimme hiljaisen hetken klo 11. Muistopäivän symbolina on unikko, joita on ollut täällä myynnissä pitkin syksyä, eri muotoisina. Lontoossa Towerin ympäristössä on unikkomeri. 

Kuva: Daily Mail
Monet, mm. prinssi Harry, ovat viitanneet muistopuheissaan Jeesuksen sanoihin Johanneksen evankeliumissa: 
Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta.
Joh. 15:13

Tänään seurakunnassa, muistelimme myös sitä, kuinka Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme, ja vietimme yhdessä ehtoollista. On monia ihmisiä, jotka ovat joutuneet taistelemaan, ja antamaan henkensä maansa vapauden puolesta. Jeesus antoi henkensä vapaaehtoisesti, antaakseen meille vapauden, jota ei kukaan voi ottaa pois.  

Lopuksi, hyvää isäinpäivää kaikille isille! 

torstai 6. marraskuuta 2014

Living in Christ: jumalakuva

Tämä loman jälkeinen viikko on ollut mielenkiintoinen. Maanantaista keskiviikkoon meillä oli aiheena Living in Christ (Elämä Kristuksessa). Käsiteltyjä teemoja olivat Anteeksiantamus ihmissuhteissa, Kuinka suhtautua odottamattomiin asioihin, esim. vakava sairastuminen jne., Hengellinen sodankäynti, Työskentely levosta käsin, Älä pelkää, Eläminen kutsumuksen arvon mukaisesti (käsittelimme mm. riippuvuuksia). Osa aiheista oli tosi sielunhoidollisia, ja vaikka aikaa oli vähän, (vaikka koulupäivät olivatkin pitkiä), silti oli hyvä kokemus. 

Tässä eräs taulukko liittyen jumalakuvaan Neil T. Andersonin kirjasesta Steps to Freedom, joka oli kurssin materiaalina, käännös mun: 


Luovun valheesta, jonka mukaan Isäni on...


Iloiten hyväksyn totuuden, jonka mukaan Isäni on...
kaukainen, eikä kiinnostunut minusta
läheinen ja kiinnostunut minusta (Ps. 139:1-18)
tunteeton ja välinpitämätön
ystävällinen ja armollinen (Ps. 103:8-14)
ankara ja vaativa
hyväksyvä ja täynnä iloa ja rakkautta (Room. 15:17; Sef. 3:17)
passiivinen ja kylmä
lämmin ja rakastava (Jes. 40:11; Hoos. 11:3-4)
poissa ja liian kiireinen
aina kanssani (Hepr. 13:5; Jer. 31:20; Hes. 34:11-16)
kärsimätön, vihainen eikä koskaan tyytyväinen siihen, mitä teen
kärsivällinen, hidas vihaan, joka iloitsee niistä, jotka laittavat toivonsa Hänen iankaikkiseen rakkauteensa (2. Moos. 34:6; 2. Piet. 3:9; Ps. 147:10)
ilkeä ja julma
rakastava, hellä ja suojeleva (Jer. 31:3; Jes. 42:3; Ps. 18:3)
yrittää poistaa kaiken ilon elämästäni
luotettava, joka haluaa antaa minulle yltäkylläisen elämän. Hänen tahtonsa on hyvä ja täydellinen minulle (Valit. 3:22-23; Joh. Room. 12:1-2)
kontrolloiva ja manipuloiva
täynnä armoa ja Hän antaa minulle vapauden epäonnistua (Hepr. 4:15; Luuk. 15)
tuomitseva ja anteeksiantamaton
helläsydäminen ja anteeksiantava; Hänen sydämensä ja sylinsä on aina avoinna minulle (Ps. 130:1-4; Luuk. 15:17-24)
pilkunviilaaja ja vaativa perfektionisti
sitoutunut kasvuuni ja ylpeä minusta Hänen lapsenaan (Room. 8:28-29; Hepr. 12:5-11; 2. Kor. 7:14)

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Lomalla

Tämä viikko on ollut lomaa koulusta. Lähdin perjantaina pitkän koulupäivän ja illallisen jälkeen luokkakaverini kyydillä Devoniin, jossa olin edellisenkin tauon aikana, ystävien luona. Takaisin tulin eilen illalla. Viikko oli todella virkistävä, en tehnyt mitään kouluun liittyviä juttuja, vaan nautin vapaa-ajasta ja ystävien seurasta. Vierailimme monissa paikoissa, ja näimme monia kauniita maisemia. Ja flunssakin helpotti viikon aikana, eikä enää vaivaa lainkaan. :) Joten sain ladattua akkuja seuraavia viikkoja varten.

Tässä kartta Englannin maakunnista, jotta saat jotain käsitystä siitä, missä päin maailmaa oikein olen. Glos = Gloucestershire, jossa Gloucester, jossa opiskelen, sijaitsee. Lomalla liikuin Devonissa, Somersetissa ja Dorsetissa. 


Muutamia kuvia reissusta:

Kävimme meren rannalla, kalliokävelyllä. Täällä on siis jyrkkiä, korkeita kallioita, joiden päällä on mahdollista kävellä. Tämä kuva antaa jonkinlaisen kuvan maiseman kauneudesta. :)

Kävimme Forde Abbeyn puutarhassa, ja siellä oli kaunis lampi tai järvi. Ja täälläkin on hieman ruskaa. :) Järven rannalla näkyy pyökistä "rakennettu" maja, josta voi tutkailla vesilintuja.


Pyökkimaja lähempää

Kävimme myös Exeterin katedraalissa, joka on tosi kaunis. Tässä pari kuvaa, ensinnäkin lasimaalauksia...


...Ja katerdraalin kattoa.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Väsymystä ilmassa

Tämä viikko on ollut väsyttävä. Opiskeluissa on ollut paljon tekemistä, ja lisäksi sain viimein flunssan, taisteltuani urhoollisesti sitä vastaan. Se onneksi näyttää menevän suhteellisen helpolla ohitse, sillä nyt on jo huomattavasti parempi olo, melkein normaali siis. Säätilakin oli lähes koko viikon harmaa, kylmä ja sateinen. Flunssaa on ollut liikenteessä jo pidemmän aikaa, mikä on vaikuttanut myös olotilaan. Viikonloppuna olemme nähneet vähän aurinkoakin, mikä on piristänyt huomattavasti. :)

Ensi viikko on edelleen tosi kiireinen opiskelujen puolesta, sillä meillä on kaksi kotitehtävää, joiden deadline on keskiviikkona. Torstai ja perjantai menevätkin tiimityötä opiskellessa, ja oppitunteja on aamu yhdeksästä aina illalliseen, eli kello kuuteen asti. Mutta kaiken tämän jälkeen alkaa viikon loma, eli ns. half-term break, mikä tuleekin tarpeeseen. Lähestytään siis vähitellen myös ART-kurssin puoliväliä. :) Sekä LACA että ART ovat olleet tosi mielenkiintoisia ja työntäyteisiä, joten aika on mennyt tosi nopeasti. 

Sain viikolla puhelun Suomesta, jossa kysyttin, josko olisin halukas osallistumaan Jerusalemin Raamattukodilla heprean kurssille. Se kestäisi tammikuulta kesäkuun loppuun. Päätös piti tehdä nopeasti, sillä hakuaika oli jo mennyt umpeen. (Kyseessä oli siis peruutuspaikka.) Päädyin siihen, että se ei ole mun paikkani tällä kertaa. Nopeiden päätösten tekeminen ei ole mun vahvuus, ja ajattelin, että tämä ei ole ainutkertainen tilaisuus. Tarkoituksenani on kevään aikana keskittyä väikkäriini, jotta saisin sen vihdoin pois alta, jotta sen jälkeen olisin valmis suuntaamaan maailmalle, jonnekin. 


lauantai 11. lokakuuta 2014

Siunattu

Viimeisten viikkojen aikana olen monesti pohtinut, että meitä on Suomessa siunattu monella tavalla. Nämä pohdinnat ovat monesti nousseet tunneilla käsiteltyjen aiheiden pohjalta. Tässä listauksena sellaisia asioita, joita emme tule aina ajatelleeksi, kuinka suuri siunaus se on: 

1) Raamattu on ollut saatavilla suomenkielellä jo satoja vuosia
2) Lukutaito on Suomessa lähes itsestäänselvyys
3) Raamatun lisäksi suomeksi on tarjolla valtava määrä opetuskirjallisuutta, josta voimme hankkia tietoa Raamatun ajan kulttuurista ja historiasta
3) Suomalaisilla on usein myös hallussa joku toinenkin kieli, kuten englanti, jolla taas on vielä enemmän materiaalia saatavilla
4) Seurakunnat saavat Suomessa kokoontua vapaasti kenenkään estämättä
 5) Paitsi painettua materiaalia, meillä on myös useimmilla pääsy digitaaliseen aineistoon internetin kautta (jossa saamme surffailla kenenkään estämättä tai pelkäämättä).
6) Meillä on eri ryhmille suunnattua materiaalia, kuten lastenraamattuja, sarjakuva-raamattuja, opiskeluraamattuja jne. 

Kuten arvata saattaa, läheskään kaikilla ei ole näin hyvää tilannetta. Meille annettiin tehtäväksi suunnitella ja vetää Raamatun tutkiskeluhetki, mutta suunnitella se niin kuin olisin tilanteessa, jossa suuri osa kristityistä on, jolloin resursseja on paljon vähemmän käytettävissä. Miten siis valmistaa Raamatun tutkiskeluhetki (tai saarna tai raamattutunti) jos käytettävissä on vain Raamatun teksti, eikä kirjahyllyllistä kommentaareja ja oppaita? Mitä jos äidinkielistä Raamatun tekstiä on olemassa vasta vain katkelma, kuten Johanneksen evankeliumi (ja ihmiset eivät ole tottuneet lukemaan Raamattua omalla kielellään)? Entä jos osallistujat (tai seurakuntalaiset) eivät osaa lukea? Mitä jos yhteen kokoontumisesta voi joutua vankilaan? Mitä jos Raamatun omistamisesta voi joutua vainotuksi?

Tällaisia kysymyksi olemme pohtineet tunneilla. Olen ajatellut, että koska sitä on tottunut pitämään niin monia asioita itsestäänselvyyksinä, on vaikea joskus ymmärtää, millaisia haasteita monissa maissa ympäri maailman uskovat joutuvat kohtaamaan.

Tästä tuli vähän vakavampi postaus, kirjoittelen jotain kevyempää seuraavalla kerralla. :)

lauantai 4. lokakuuta 2014

Kuvia Gloucesterista

On taas viikonloppu, ja aika vetää hiukan henkeä kirjoittamalla blogia. :) Tässä hieman kuvia Gloucesterista, jossa asustan. Kaupungissa on n. 100 000 asukasta, keskustassa, varsinkin katedraalin lähistöllä on kauniita historiallisia rakennuksia, mutta löyty myös kaikenlaista muutakin.

Tässä pari kuvaa Gloucesterin kauniista katedraalista:

Katedraalin torni
 
Yksityiskohta julkisivusta
 Gloucester oli ennen tärkeä satamakaupunki. Severn -joki virtaa Gloucesterista Bristolin kanavan kautta Atlantin valtamereen. Tässä pari kuvaa vanhalta satama-alueelta:

Severn -joki
Satamassa on vanhoja varastorakennuksia, kuten tämä Victoria -niminen (Löytyy siis myös Albert -varasto).
Vanha alus satamassa

 Täällä ei ole ihan lähellä metsiä eikä järviä, mutta onneksi Collegen lähellä on puisto, jossa on kiva käydä istuskelemassa.




















Ja vielä kuva kapealta kujalta, jota käytän oikotienä keskustaan, ainakin valoisaan aikaan. :) 

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Vapaa-aikaa

Opiskelutahti täällä on aika tiivis, oppituntien lisäksi on paljon luettavaa, sekä kirjoitustehtäviä. Aiheet ovat mielenkiintoisia, joten en valita työtaakkaa. :)

Opiskelun lisäksi on välillä aikaa myös tehdä jotain muuta: Tiistaisin meillä on kuoroharjoitukset. Laulamme huviksemme laidasta laitaan, hengellistä ja maallista musiikkia. LACA -kurssin viimeisessä Community Worshipissä (viikkojp) tosin esitimme kaksi laulua, mikä myös oli hauskaa.

Täällä on jonkin verran kreikan ja heprean taitajia, joten meillä on sellainen lukupiiri, joka on jo kerran kokoontunut yhteen. Tarkoitus on, että jokainen lukee joka toinen päivä Raamattua kreikaksi (luimme kirjeen Filemonille, ja nyt on menossa Jeesuksen vertaukset Luukkaan 15 luvussa), ja joka toinen päivä hepreaksi (käymme läpi Elisan tarinaa 2. Kuningasten kirjasta). Tiistaisin kokoonnumme sitten yhteen yhdessä lukemaan ja kertaamaan, mitä viikon aikana on luettu. 

Perjantaisin kokoonnumme yhdessä pienellä porukalla katsomaan brittiläistä dekkaria Foylen sota (on näytetty myös Suomessa), hollanninkielisellä tekstityksellä. Se on oikein mukavaa aivojen nollausta viikon opiskelujen jälkeen. :) Ja on tietysti mukava istua iltaa porukalla. 

LACA -kurssin aikana meillä oli muutaman kerran Knit & Natter -ilta, jossa siis käsityön ystävät kokoontuivat kutomaan ja juttelemaan yhdessä. Voi olla, että kokoonnumme vielä uudelleenkin, uudella porukalla, sillä ainakin yksi jätti meidät LACA -kurssin jälkeen. 

Olemme myös tehneet yhdessä palapelejä, tai mä olin mukana tekemässä vasta yhtä peliä, lähinnä viikonloppuisin. Lisäksi täällä on kaikenlaista järjestettyä ohjelmaa, varsinkin viikonloppuisin, esim. pyörä- ja kävelyretkiä Gloucesterissa ja ympäristössä. Perjantaina meillä oli nuotioilta, jossa osa opettajista ja opiskelijoista esittivät taitojaan tuli-tempuissa, kuten fire breathing (= Henkilö ottaa kulauksen parafiiniä, ja sylkäisee sen kohti palava soihtua, ja parafiini syttyy tuleen.) Se oli hienon näköistä. :)

lauantai 20. syyskuuta 2014

ART:n ensimmäinen viikko


Tämä viikko on ollut jälleen täynnä opiskelua viikon tauon jälkeen. Maanantaina aloitimme ART:n, joka tarkoittaa siis Assignment Related Training. Lähes kaikki, jotka kävivät LACA -kurssin jatkavat myös ART -kurssilla, osa ei, ja saimme lisäksi viisi vahvistusta joukkoomme. Opiskelemme kolmessa eri ryhmässä, yksi ryhmä opiskelee kielitiedettä, yksi lukutaitoon liittyviä asioita, ja mä oon ryhmässä, joka opiskelee Raamatun käyttöön liittyviä asioita (Scripture engagement, SE). On ollut aika tiivis viikko, ja tulevat viikotkin näyttävät aika tiiviiltä opiskelujen suhteen. Kurssi kestää siis yhteensä 11 viikkoa, välissä on 1 viikon tauko.

Kuva SIL:n sivulta :)
Tällä kurssilla käsittelemme ensimmäisten viikkojen aikana mm. sitä, mitä esteitä on sille, että ihmiset eivät lue / käytä Raamattua, mikä on Jumalan suunnitelma kielten ja kulttuurin suhteen, kuinka valmistella raamattutunti. Lisäksi teemoja on mm. antroplogia kielen ja yhteiskunnan suhde, erilaisten medioiden käyttäminen (audio, video, musiikki, taide, draama..) ja tiimityöskentely. Mielenkiintoisia aiheita siis. :) Tässä linkki Scripture Engagement -sivustolle, jossa on (englanniksi) aiheeseen liittyvää materiaalia: http://www.scripture-engagement.org/

Meitä on vain pieni ryhmä, neljä henkeä. Tosin emme ole aina vain pienellä porukalla, sillä saamme osalle tunneista mukaan myös raamattukoulun muita opiskelijoita, jotkin osiot ovat yhteisiä lukutaito-ryhmän kanssa, ja mm. antropologia on yhteistä koko ART-porukalle.

Kirjoittelen taas myöhemmin lisää, kuinka kurssi etenee. :) 

torstai 11. syyskuuta 2014

Lomakuulumisia

Tämä viikko on ollut taukoa opinnoista. LACA -kurssi päättyi perjantaina, ja ART -kurssi alkaa maanantaina. Olin sunnuntaista tähän päivään asti lomalla Devonissa, jossa asuu entinen leikkikouluopettajani miehensä kanssa. Oli ihana viettää aikaa heidän kanssaan,
ja samalla nähdä vähän eteläistä Englantia.

Sunnuntaina, junareissun jälkeen teimme retken antiikkisella restauroidulla raitiovaunulla Colytonista, jossa ystäväni asuvat, Seatoniin, joka on meren rannalla.
Tässä raitiovaunu jolla reissasimme.



Maanantaina kävimme Lyme Regisissä, joka on kaunis merenrantakaupunki hiekkarantoineen. Sieltä voi uimisen lisäksi myös löytää fossiileja. Ja jos joku on nähnyt Meryl Streepin ja Jeremy Ironsin tähdittämän leffan Ranskalaisen luutnantin nainen, niin tiedoksi, että elokuvan tapahtumat sijoittuvat Lyme Regisiin, ja se on ainakin osittain kuvattu siellä. :) 

Rantakahvilasta otettu kuva
Ranta, josta voi löytää fossiileja
Tiistaina keräsimme marjoja, (engl black berry, suom. karhunvatukka). Ihmettelin kovasti (edelleen) täkäläisiä kapeita kujia. Ajattelen vain, että miten käy talvella, jos sataakin pari metriä lunta... Iltapäivällä menimme sitten Sidmouthiin, joka on sekin kaunis rantakaupunki. Sää oli lämmin, joten oli oikein mukava uida meressä.

Kapeahko devonilainen tie

Erään hotellin terassilta otettu kuva Sidmouthin rannasta 

Keskiviikkona teimme vaiherikkaan retken Agatha Christien kotitaloon Greenwayhyn. Menimme autolla Paigntoniin, josta menimme höyryjunalla Greenwayhyn. Teimme sieltä lauttamatkan Dartmouthiin / Kingsburyyn, josta matkasimme jälleen höyryjunalla Paigntoniin. Oli mielenkiintoinen reissu.

Tervetuloa Greenwayhyn

Greenway Hallin edustalla

Agatha Christien kirjoittamia kirjoja

perjantai 5. syyskuuta 2014

LACA päättyi

Tämä LACA:n viimeinen viikko on ollut työntäyteinen. Meillä oli ensin fonetiikan teoriakoe (ma) ja tiistaina oli esseen viimeinen palautuspäivä. Lisäksi me johdimme/fasilitoimme jokainen vuorotellen yhden kielenopiskelu-session, ja minulla se sattui olemaan tiistaina. Alkuviikon jälkeen sitten helpotti. 

Eilen meillä oli vielä viimeinen "rutistus": jokainen kielenopiskeluryhmä esitti muille, mitä kaikkea on oppinut parin viikon opiskelun aikana. Se ei ollut mikään koe, vaan meillä oli hauskaa yhdessä. Oli hieno huomata, että yllättävän sanoja sitä on oppinut lyhyessä ajassa.

Koulupäivän jälkeen eilen illalla juhlistimme kurssin päättymistä tanssimalla skottilaisia kansantansseja (ceilidh). Se oli tosi hauskaa, eikä ollut niin suurta väliä, jos ei kaikki askeleet osuneet kohdalleen. Tanssimisen jälkeen istuimme sitten iltaa yömyöhään porukalla. Tänään on siis ollut aika väsynyt olo. :)

Tänään oli sitten LACA -kurssin viralliset päättäjäiset. (Olen siis ollut täällä Englannissa jo kuusi viikkoa. Hui, kuinka aika menee niin nopeasti.) Ohjelmassa oli kurssin yhteenvetoa,(mitä sitä tulikaan opittua), palautekeskustelu ja yhteinen lopetustilaisuus, jonka jälkeen otettiin ryhmäkuva. (Turvallisuussyistä sitä ei voi julkaista.) Osa porukasta lähti tänään pois, kuten suuri osa  LACA:n opettajista. Eli ilmassa on ollut väsymyksen lisäksi myös haikeutta.

Ensi viikko onkin sitten vapaata, ja saan vähän hengähtää. Olen menossa sunnuntaina eteläiseen Devoniin tapaamaan ystäviä. Maanantaina 15.9. alkaa sitten seuraava kurssi.


lauantai 23. elokuuta 2014

Kieliharjoittelua

Tämä viikko on ollut suhteellisen väsyttävä. Meillä on ollut "normaalituntien" lisäksi kieliharjoittelua, kaksi tuntia päivässä. Niin kuin edellisessä postauksessa mainitsin, opiskelimme kurdia. Harjoittelu jatkuu ensi viikolla. 

Englanninkielen (tai äidinkielen) käyttäminen tunneilla oli kielletty. Kurdia puhuimme vasta viimeisillä tunneilla. Pääasiassa olimme siis hiljaa ja kuuntelimme. Opetusmetodina oli pääasiassa TPR (Total Physical Response), mikä tarkoittaa sitä, että sanoja opiskellaan koko kehon voimin. Esimerkiksi opiskelimme tuttuja verbejä, kuten 'kävellä', 'juosta' ja 'istua' opettelemalla ensin erottamaan ne toisistaan ja sen jälkeen kieliavustaja (äidinkielenään kurdia puhuva), antoi meille käskyjä tehdä noita asioita, ja me tottelimme. Tai opiskelimme sanoja, osoittamalla kieliavustajan sanoessa sanoja sitä esittävää kuvaa. Lisäksi käytämme nauhoituksia: kieliavustaja päivän päätteeksi sanoo kaikki uudet sanat, jotka olemme sen päivän aikana oppineet, ja se nauhoitetaan. Tämän jälkeen jokainen voi sitten tietokoneohjelman avulla kerrata opetettuja sanoja.

Esimerkkikuva, jonka avulla opiskelimme fraasin 'En minä tiedä'
Kieliharjoittelu on ollut tosi mielenkiintoinen kokemus, vaikkakin tuntien jälkeen olenkin ollut ihan poikki. Tämän kaiken tarkoituksena siis on antaa työkaluja, miten oppia kieltä vieraassa maassa. Kaikkialla kun ei ole kielikoulua tai oppikirjoja, joista voi oppia. Minut on yllättänyt, kuinka monia sanoja sitä voi oppia tunnistamaan suhteellisen lyhyessä ajassa. Tosin, kun tämän viikon viimeisillä tunneilla aloimme puhumaan (lausumaan sanoja), huomasin, että sanan tunnistamisesta on vielä pitkä matka merkitykselliseen kommunikoimiseen. :)

Ensi viikolla meillä on ohjelmassa 'Shared experience', jaettu kokemus. Me luultavasti syömme yhdesä kurdilaisen välipalan ja juomme kurdilaista teetä, mahdollisesti pelaamme jotain yhdessä, ja opiskelemme samalla aiheeseen liittyviä sanoja. 

Tänään on kuitenkin lauantai ja viikonloppu. Saan vieraakseni entisen leikkikouluopettajani miehensä kanssa. He asuvat Devonissa. :)

maanantai 18. elokuuta 2014

Koulujuttuja

Tämä viikko onkin mennyt nopeasti, opiskellessa. Nyt ollaan jo LACA -kurssin puolessa välissä. Viikonlopunkin ahersin esseen parissa, ehdin tosin käymään myös seurakunnassa ja lankakaupassa. :) Meillä kun on täällä sellainen Knit & Natter -kerho (Kutomis- ja rupattelukerho), mikä on mukavaa vastapainoa koulujutuille. Vaikka kyllähän ne koulujutut tuppaavat tulla puheenaiheiksi myös vapaa-ajan keskusteluihin...

Tällä viikolla meillä olikin kaksi "tenttiä" fonetiikasta, jossa olemme siis opiskelleet ääntämään erilaisia äänteitä, vokaaleja ja konsonantteja. Ensimmäinen "tentti" oli sanelutesti, jossa siis kirjoitimme sanat, jota opettaja luetteli, foneettisilla merkeillä. Toinen "tentti" oli sellainen, jossa opettaja sanoi sanan, ja meidän piti sanoa se sama sana, jonka jälkeen opettaja kirjoitti ylös sen, mitä hän kuuli. Molemmat testit menivät osaltani ihan hyvin. Ideana fonetiikan opiskelussa on siis oppia tunnistamaan ja muodostamaan eri äänteitä, sillä äänteet poikkeavat kielestä toiseen, ja voi olla, että joskus tulee vastaan sellaisiakin äänteitä, joita ei omassa kielessä ole. Joissain kielissä on sanoja, jotka äänteellisesti eroavat toisistaan todella vähän, mutta sanojen merkitys poikkeaakin toisistaan ratkaisevasti. Tästä esimerkkinä vaikka tutut suomenkieliset sanat, joita ulkomaalaisen on vaikea erottaa toisistaan: tuli, tuuli ja tulli.

Fonetiikan lisäksi olemme tällä viikolla opiskelleet vieraan kielen oppimiseen liittyviä asioita. Ensi viikolla meillä alkaakin sellainen harjoittelujakso, jossa opiskelemme vierasta kieltä ihan käytännössä. Opettajana toimii äidinkielinen puhuja. Minä olen ryhmässä, jossa opiskelemme kurdia. Saa nähdä, kuinka paljon sitä oppii lyhyessä ajassa...

perjantai 8. elokuuta 2014

Lukujärjestys

Millaista se arki täällä koulussa sitten on? Meillä on koulua maanantaista perjantaihin. Tässä vähän maistiasia meidän lukujärjestyksestä. 

Lukujärjestys viikolle 2

Eli aamulla tunnit aloitetaan klo 9. Sitä ennen on maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina pieni rukoushetki / hartaushetki, jonka opiskelijat vetävät vuorotellen. Päivän ensimmäisellä oppitunnilla käsiteltiin (yleensä) tällä viikolla vieraan kielen oppimiseen liittyviä asioita, mitä erilaisia tapoja on oppia uusia kieliä, mitkä asiat tai asenteet voivat vaikuttaa kielen oppimiseen. 

Sen jälkeiset kaksi tuntia (kuvassa vaaleansinisellä) on fonetiikkaa. Olemme opetelleet jo tässä vaiheessa kaikenlaisia äänteitä, vokaaleja konsonantteja. Tuntien välissä on kahvitauko (tai mulla teetauko). Fonetiikan jälkeen on lounas, ja sen jälkeen iltapäivän tunneilla ollaan sitten käsitelty eri kulttuurien oppimista ja sitä, miten toimia kulttuurissa, joka on ihan erilainen kuin se oma turvallinen kotikulttuuri. Näiden lisäksi meillä on ollut tällä viikolla etiikkaa (keltainen) ja sosiolingvistiikkaa (violetti). 

Lukujärjestyksen valkoiset kohdat liittyvät hengelliseen toimintaan: tiistaisin meillä on sellainen ns. pienryhmä (Community Group), jonka kanssa syömme lounasta, voileipää, hedelmää, sipsejä ja suklaata, ja samalla sitten voimme esim. pelata jotain, lukea Raamattua tai tehdä jotain muuta mielekästä yhdessä. Torstaisin taas on koko koulun yhteinen kokoontuminen, Community Worship, jossa on sitten ylistystä, puheenvuoroja jne.

Eli päivät näyttävät aika työntäyteisiltä. Tai ainakin, kun joutuu käyttämään kieltä, joka ei ole äidinkieli, vie se energiaa ja keskittymiskykyä. Nyt saa hetken hengähtää viikonlopuksi. (Kunhan saan kotiläksyt tehtyä...) :) Illalla katselemme porukalla brittidekkaria Foylen sota. Me like! :)

Niin, ja jos joku haluaa lähettää mulle postia tänne :) niin tässä on osoite:
Leena Hartus
Redcliffe College, Wotton House
Horton road
Gloucester, GL 1
UK

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Redcliffe College - vähän kuvia

Tänään tuleekin viikko täyteen Britteinsaarilla. :) Kävin läheisessä karismaattisessa seurakunnassa päiväkokouksessa. Siellä oli ylistystä ja ystävällisiä ihmisiä. Niin, ja oli siellä tietty saarnakin. :) Voi olla, että menen sinne uudestaankin. Saimme viikon alussa infopaketin, jossa oli listattuna (kaiketi) suurin osa Gloucesterin (lausutaan Gloster, suomalaisittain kirjoitettuna) eri seurkaunnista, ja niitä on paljon. :) 

Ensi viikolla alkaa "varsinainen" opiskelu, tämä viikko oli nimittäin lähinnä johdantoa aiheisiin, joita kurssilla käsitellään.

Mutta niitä kuvia, joita lupasin otsikossa:

Mun huoneesta: Kirjoituspöytä, tai miksi tuota nyt kutsutaankin, ja siihen liittyvät komerot tai siis vaatekaapit. 



Ta-daa: kirjoituspöydän sisällä onkin peili! :)
 


Mulla on myös tällainen kaappi. :)



 Koulurakennus sisäpihalta kuvattuna. Mun huone on toisessa kerroksessa. Myös luokkahuoneet sijaitsevat samasa rakennuksessa, mutta eri siivessä.



Tuon pyöreän osan toisessa kerroksessa on meidän "kotiluokka". Tämä on siis tuon edellisen kuvan rakennuksen toinen siipi. 



perjantai 1. elokuuta 2014

Flunssa

Eilen alkoi vähän tuntumaan siltä, että oisinko tulossa kipeäksi. Yritin lääkitä itseäni, mutta saa nähdä, toimiiko... Päätin kuitenkin "lintsata" viimeisen tunnin tänään, ja yrittää levätä vähän. Onneksi viikonloppu on tulossa. Toivottavasti tämä menee ohi nopeasti. (Saa muistaa rukouksin.) Ja koko luokkaakin saa varmasti muistaa, näissä olosuhteissa (= asuntola, sisäoppilaitos) kun kaikki pöpöt tuntuvat kiertävän. Olisi kiva pystyä osallistumaan tunneille ja saamaan opiskeluista kaikki mahdollinen irti.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Perillä Gloucesterissa

Tässä lyhyt postaus, kirjoittelen myöhemmin lisää. Tänään siis aikaisin aamulla lähti lento Lontooseen, josta sitten pääsin junalla Gloucesteriin, jossa tämä Redcliffe College sijaitsee. Täälläkin riittää lämpöä, vaikka ei ihan Suomen lukemissa liikutakaan. :) Nyt on vähän väsynyt olo, pitänee tässä mennä vähitellen nukkumaan, vaikka kello paikallista aikaa onkin vasta yhdeksän.

Täällä ei tällä hetkellä ole muita kursseja paitsi tämä Wycliffen kurssi, sekä muutama opiskelija Yhdysvalloista. Kurssi on kansainvälinen, sillä osallistujia on ainakin Suomesta, Britanniasta, Ruotsista, Tsekistä, Unkarista ja Sveitsistä. Yksi kurssin opettajista on suomalainen. :) Huomenna on ohjelmassa orientaatiota, ja tiistaina alkavat varsinaiset oppitunnit.

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Päivät käy vähiin...

 Niin, lento Englantiin on sunnuntaina ja huomenna suuntaan jo Helsinkiin. Eli seuraava postaus tähän blogiin tuleekin jo muilta mailta vierahilta. 

 Nyt on olohuoneen lattia "täynnä" vaatepinoja, ja muuta tavaraa, mitä pitää ottaa mukaan. Toivottavasti kaikki tarvittava mahtuu laukkuun...

 Tänään tosin olin mökillä, hellettä paossa, järven rannalla kun on hieman helpompi olla, ja mökkisaunassa nauttimassa, seuraavaan kertaan voi mennä hetki aikaa. Tässä muutamia Suomi-fiilistely-kuvia. :)

Lumpeen ja ulpukan lehtiä

Jos oikein tarkasti katsoo, voi kuvassa nähdä sudenkorennon. Niitä pörräili järvellä monen kokoisia ja värisiä. Kuvassa siis kaikkein pienin versio.

Ulpukka kukkii

Heijastuksia vedessä

Vierasmaja 

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Lähtö lähenee

Eilen alkoi viimeinen viikko Suomessa, tällä erää. Lauantaina suuntaan Helsinkiin, ja sunnuntaiaamuna lähtee lento kohti Lontoota. Sieltä matka jatkunee junalla, tai sitten bussilla Gloucesteriin, jossa Redcliffe College sijaitsee. 

Tälle viikolle onkin kasaantunut paljon lähtöön liittyvää tekemistä, kuten rahan vaihtamista, kenkien ostamista, asioiden järjestämistä ja tietty pakkaamista. 

Meinasin laittaa otsikoksi, että Lähtötunnelmia, mutta vielä ei silti ole iskenyt tajuntaan, että lähtö Suomesta on jo niinkin lähellä. 

Tähän lopuksi Hilja Aaltosen sanoittama ja Jukka Leppilammen esittämä biisi "Kysytkö palvelushintaa?", jonka sanat laittavat miettimään palvelemisen motiiveja.

 

Kysytkö palvelushintaa, kysytkö kuinka kannattaa.
Nousetko vastarintaan, ellet ajassa arvoa saa.
Riittääkö että saat olla Jumalan vainiolla.
Riittääkö että saat olla Jumalan vainiolla.

Mikä on tuonut sun tähän, mikä on vaikutin lähtöösi sun,
riittääkö ajassa vähän, askeleet unohdetun.
Riittääkö riemuksi Jumalan tie, vaikka se itkuihin vie.
Riittääkö riemuksi Jumalan tie, vaikka se itkuihin vie.

Suurta on kutsumusvyötä kantaa, suurta on hengessä palaa.
Armoa kaikkensa antaa, itkeä itkunsa salaa.
Kerran kerran taivaan kodissa kyynel kyynel on poissa,
Kerran kerran taivaan kodissa kyynel kyynel on poissa.

Riemuiten astukaa työhön, varisee vaipuvat tähkäpäät.
Päivä jo painuupi yöhön, illan hämyssä vielä näät
korottaa kortta arasti hiljaa, korjata Jumalan viljaa,
korottaa kortta arasti hiljaa, korjata Jumalan viljaa.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

LACA & ART

Lupasin kirjoittaa tarkemmin siitä, mitä olen menossa tekemään sinne Englantiin tämän kuun loppupuolella. 

Olen siis menossa Redcliffe Collegeen kahdelle Wycliffe Raamatunkääntäjien kurssille, joiden nimistä käytettävät lyhenteet löytyvät otsikosta. Ensimmäinen kurssi kestää heinäkuun lopusta syyskuun alkuun, ja toinen syyskuun puolesta välistä joulukuun alkuun. 

LACA = Language and Culture Acquisition

Kurssin tarkoituksena on oppia omaksumaan uusia kieliä ja kulttuureja. Sain juuri kurssin lukujärjestyksen, ja kurssi näyttää sisältävän paljon kielitiedettä (mm. fonetiikkaa ja sosiolingvistiikkaa), kulttuurin tuntemusta, kommunikaatiota, ihmissuhdejuttuja, etiikkaa ja niin edelleen.

ART = Assignment Related Training

Tuolla LACA -kurssilla käydään läpi siis kieleen ja kulttuuriin liittyviä juttuja. ART -kurssilla taas on mahdollista valita eri vaihtoehdoista se polku, joka parhaiten liittyy siihen tehtävään, mihin on suuntaamassa. Näitä vaihtoehtoja on: Language Study Skillis (kielenoppimistaidot), Literacy (lukutaitotyö), Scripture Engagement (Huono suomennos: :) Raamatun käyttö), Language Survey (kielen kartoitus), Dictionary making (sanakirjan tekeminen). 

Näistä olen valinnut tuon Scripture engagement -kurssin. Sen tavoitteena on antaa kurssilaisille työkaluja, miten rohkaista yhteisöä tai seurakuntia raamatunkäännöksen käyttämisessä. Kurssin aiheet liittyvätkin valmiin raamatunkäännöksen käyttöön, ja kuinka siihen liittyy kieli, kulttuuri, seurakunta ja teologia.

Että ihan mielenkiintoinen syksy tulossa. :)

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Lippu, lentolippu, junalippu, bussilippu...

Kaikenlaisia lippuja sitä onkin olemassa. :) 

Eilen varasin lentoliput Englantiin. Huh. Junalippuja olen sitten ostellut ihan muuten vain. Tarkoitus on nähdä ystäviä ainakin Joensuussa ja Helsingissä, ennen kuin lähtö Englantiin koittaa heinäkuun loppupuolella. Onneksi opiskelijakortti on vielä kesän voimassa IK -vuoden jäljiltä. :)

Joensuussa käyn kertomassa kuulumisiani ja tulevaisuuden suunnitelmiani, sen verran kuin tällä hetkellä on tiedossa, heinäkuun alussa. Helsingissä käyn yliopiston kirjastolla lukemassa kommentaareja, jotta väikkäri voisi edistyä. Samalla reissulla näen ystäviäkin.

Tähän kesään on kuulunut tähän mennessä, paitsi noita lippuja, matkaan valmistautumista, väikkärin tekoa (ehkä minusta sitten vielä joskus tulee teologian tohtori) sekä Wycliffen lomakkeen täyttämistä, joka on ollut aika haastavaa pohdintaa. Kaikki kivat jutut, kuten sovitus, Pyhä Henki ja seurakunta, on jo kirjoitettu. Vielä on pohdittavana viimeinen tuomio ja paholaisen persoona. Hm. Ei siis kovin mieltä ylentäviä juttuja. :)

Kirjoittelen tänne myöhemmin tarkemmin, mitä menen sinne Englantiin tekemään ja miksi.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Seuraava askel

Tänään tuli sitten s-postitse odotettu vahvistus, että olen saanut opiskelu- ja asuntolapaikan Redcliff Collegesta. Heinäkuun lopussa suuntaankin sitten Englantiin, Gloucesteriin, kuten olin suunnitellut. Kurssit kestävät heinäkuun lopusta aina joulukuun alkupuolelle asti. 

Tänään oonkin surffaillut netissä, tutkaillut lentoja ja katsellut kuvia tulevasta kotipaikkakunnasta. Ihan mukavalta näyttää, vaikka kieltämättä vähän jo jännittääkin. Gloucester on vähän yli 100 000 asukkaan kaupunki, ja se on kuuluisa kirkoistaan, varsinkin katedraali on tunnettu. Kaupunki sijaitsee Walesin rajalla, Länsi-Englannissa.

Tässä wikipedian artikkeli: http://en.wikipedia.org/wiki/Gloucester

Muutamia kuvia, joita löysin netistä:

Gloucesterin kaupunki


Gloucesterin katedraali (mä niiiin tykkään vanhoista kirkoista)

Katedraalista sisältä, Lady Chapel, joka on 1470-luvulta

Sinne siis! :) 
Nyt sitten vain valmistautumaan, ja miettimään, mitä kaikkea sitä pitääkään tehdä ennen kuin on valmis lähtemään, paitsi tietty se väikkäri, joka on vielä vaiheessa... ;)

tiistai 20. toukokuuta 2014

... Matka alkaa ...

... Tai jos totta puhutaan, matka tai ainakin sille valmistautuminen on alkanut jo vuosia sitten, joten olisin voinut aloittaa tämän blogin jo paljon aiemmin. :) Ajattelin, että koska nyt vähitellen alkaa konkretisoitumaan, että olen lähdössä jonnekin päin maailmaa, on hyvä aika avata uusi blogi.

Tässä blogissa aion siis kirjoitella kuulumisiani, missä päin maailmaa sitten ikinä olenkin. Ajattelin, että näin blogin kautta voi useapi ihminen lukea kuulumisiani kerralla. :) Koska tulevaisuus on vielä hämärän peitossa, ja vain seuraava askel näyttää olevan tiedossa, annoin blogille nimen Askeleet maailmalla. (Toisaalta, eihän sitä voi ottaa kuin yhden askeleen kerrallaan...)

Tällä hetkellä olen (turvallisesti) vielä Sastamalassa, vanhempien luona, ja yritän kovasti olla tehokas ja kirjoittaa väikkäriäni, mutta kesän lopulla suuntaan, jos vain kaikki sujuu niin kuin olen suunnitellut, Englantiin hankkimaan lisää varusteita matkalle. :)

.... Lisää kuulumisia sitten myöhemmin ...